Ajankohtaista

Tervetuloa alihankintamessuille vierailemaan Atenon osastolla A 134

12.09.2016

Ateno Oy:n vuosi on ollut työntäyteinen. Yrityksen tilauskanta on kasvanut selkeästi viime vuoteen verrattuna. Yleinen työtilanne on piristynyt ja olemme pystyneet myös rekrytoimaan lisää työntekijöitä tuotantoon.

– Iso osa valmistamistamme osista menee vientituotteiksi, joten odotamme positiivisina myös tulevaa, Atenon tuotantopäällikkö Kari Koivisto kertoo.

Kuluneen vuoden aikana olemme muun muassa ottaneet käyttöön kuitulaserin. Kuitulasertekniikka on löytänyt oman paikkansa leikattavien tuotteiden valmistuksessa.

– Koska vuosi on ollut kiireinen, emme ole ehtineet pitää niin tiiviisti yhteyttä asiakkaisiimme kuin olisimme toivoneet. Olemme paikalla alihankintamessuilla ja toivomme, että näemme siellä. Tervetuloa siis paiskaamaan kättä, Koivisto toivottaa.

Ateno Oy on alihankintamessuilla osastolla A 134. Paikalla ovat Kari Koivisto, Juhani Koivisto, Iiro Joutsen ja Peitsa Kauppinen. Messuilla tavataan!

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle