Yritys

Alihankkijan tehtävänä on valmistaa kestäviä, mittatarkkoja ja hinnaltaan kilpailukykyisiä osia. Kun osat tulevat järeisiin koneisiin maa- ja metsätalouteen, rakentamiseen, käsittelylinjastoille tai tehtaisiin, ne ovat usein vaativia kappaleita valmistaa. Näiden osien työstäminen on usein haastavaa ja kappaleiden siirtely eri alihankkijoiden kesken on kallista ja aikaa vievää.

Oivalsimme asiakaskunnan kasvaessa, että panostus asiakkaiden kokonaisvaltaiseen palveluun tulee lisäämään kaikkien osapuolten tuottavuutta. Kun osia ei siirrellä alihankkijoiden kesken, se nopeuttaa läpimenoaikaa, vähentää hallinnollisen työn kuluja ja rahteja. Otimme lähtökohdaksi markkinoiden tehokkaimpien koneiden hankkimisen. Näiden koneiden avulla olemme saaneet tehostettua työvaiheita ja vähennettyä käsityön osuutta. Tilattu osa virtaa tuotannossa työvaiheesta toiseen vaivattomasti. Kun tilaus käsitellään saman katon alla, on selvää, että kaikkien ajankäyttö tehostuu. Tuotannon nopeutuminen ja käsityötä vaativien töiden vähentyminen tarkoittavat taas kokonaiskustannuksiltaan edullisempaa osaa.

Olemme kasvaneet yhden vesileikkauskoneen pajasta tehtaaksi, jonka konekanta koostuu huipputeknologiasta. Erityisesti olemme panostaneet laserleikkaus- ja särmäyskoneisiin ja - osaamiseen. Tarvittaessa myös koneistamme ja hitsaamme osat valmiiksi. Konekannallamme voimme työstää todella isoja ja vaativia kappaleita, toisaalta myös yksinkertaisia. Olemme eteviä silloin, kun tarvitaan mittatarkkoja osia tai monimutkaisia särmäyksiä vaativia kappaleita koneistuksineen.

Alihankkijayritys toteuttaa aina suunnittelijan vision. Suunnitteluohjelmat ja suunnittelu kehittyvät hurjaa vauhtia. Suunnittelijalla ja meillä on yhteinen tavoite: miten valmistaa kappale mahdollisimman vähillä saumoilla, kiinnityksillä ja vähällä työstämisellä?

Tehoa osien valmistukseen - Ateno

Yritys3

 —Me haluamme palvella niitä yrityksiä, jotka haluavat pitää Suomessa tehtyjen työkoneiden, laitteiden ja teollisuuden koneiden valmistuksen kilpailukykyisenä. Silloin on kyettävä vastaamaan kehittyvän suunnittelun tarpeisiin tehdä kappaleita yhä vähemmillä saumoilla tai tarkemmilla kohdistuksilla. Lisäksi on pystyttävä vastaamaan hintakilpailuun, jossa toimittamiemme osien hinta tekee tuotteen kokonaishinnasta edullisemman.

yrittäjät
Juhani Koivisto ja Kari Koivisto